Kylmakatodi

 

HomeAutoProjektitKuviaLinkit

 

Kylmäkatodi

 

Päätin laittaa kylmäkatodiloisteputket etujalkotiloihin. Väriksi valitsin sinisen, koska auton muut sisävalot on korvattu sinisillä ledeillä. Paitsi etuspotit ovat valkoiset ja hehkulampuilla, jotta niillä näkisi lukea.

Putket tilasin Kouluelektroniikasta, koska hinta näytti olevan kohdillaan. Pakettiin siis kuuluu kaksi putkea omilla virtalähteillään ja kuusi diodia jännitteen tasaamista varten. Niin ja tietysti ne ohjeetkin jotka luen aina hartaasti ennen asennusta.

Yksi putki virtalähteineen ja diodeineen maksaa 12,15 eur. Putki on 30cm pitkä ja sen ympärillä on vielä akryyliputki suojaamassa kolhuilta. Valotehoa näissä kylmäkatodeissa pitäisi olla vähintään saman verran, kuin neonputkissa.


Mainoskuva

Asennuksen aloitan varmaan ensiviikonloppuna. Hommahan pitäisi saada valmiiksi, ennen kuin tulee liian kylmä työskennellä. Työtilani kun on hitusen liian lyhyt vectralleni, joten ovea ei voi vetää alas asti.

9.11.2004

Kouluelektroniikka epäonnistui tuotteiden toimituksessa ja he eivät edes ilmoittaneet, että tuotteita ei ole toimitettu, vaikka koko paketti oli ennakkomaksettu.

Löysin Vellmannin sivuilta tiedot suomen jälleenmyyjistä, joten lähetin kaikille tiedustelun tuotteista. Kolmella jälleenmyyjällä oli tuotteita hyllyssä. Näistä kolmesta Elektrolinna Oy tarjosi huokeimman hinnan ja palvelu oli nopeaa. Elektrolinnan tuote oli itse asiassa uudempi versio jossa esim. uusi muuntaja. hinta oli silti 12 euroa.

Tuotteen pitäisi saapua parin päivän kuluttua, joten jospa ensiviikonloppuna pääsen asentelemaan.

15.11.2004

Sain sitten vihdoinkin tavaran käteen ja pääsin viemään projektia hieman eteenpäin. Sain muuten autonkin mahtumaan sinne työtilaan.

Valoja on tarkoitus ohjata ovikytkimillä. Kun jokin ovista aukeaa, kytkin antaa maata kaikille valoille jotka ovat samassa sarjassa. Eli tässä mallissa takapenkin lukuvaloille ja kohta näille katodeille. Keskikonsolin valo toimii tietokoneen kautta, joten se saa vain impulssin, josta tietokone älyää tilanteen ja alkaa ohjaamaan valoa.

Ovikytkimeen tulee kaksi johtoa (edessä). Kun kytkin avautuu se johtaa maata rungosta johtoon (harmaa). Toinen johto (sininen) on tietokonetta varten. Se on edessä kummallakin puolella, mutta sitä käytetään vain kuljettajan puolella.

Jotta putket käynnistyisivät samalla kuin muutkin, on niiden saatava maata kyseisen kytkimen jälkeen.

Oikeiden johtojen löytäminen oli aika työlästä. Aluksi kaivelin johtoja sulakerasian takaa, mutta siellä oli aivan liian paljon piuhoja. Kun oikeat johdot viimein löytyi, niin eipä niille paljoa pystynyt tekemään, kun niihin ylsi vain sormenpäillä.

Aikani tuskailtua päätin siirtyä hanskalokeron taakse ja sieltähän johdot sitten löytyi näkyvältä paikalta. Ei muuta kun rosvoliitin kiinni ja kaapelit penkin alle. Nyt siis maa kaapeli oli saatu vedettyä.

Myöhemmin tuli mieleen, että irrottamalla kuskin penkin, olisi päässyt käsiksi johtoihin, jotka menevät takaoven valolle. Sieltä olisi helposti saanut maan joka toimii ovikytkimien kanssa sekä plussan.

Plussa tulee nyt tällä kertaa haettua takakontin valoista. Se on ehkä helpoin paikka ja 5-ovisessa ei ole ongelma vetää kaapeleita sieltä asti.

Asennus jatkuu sitten Prahan reissun jälkeen. Ehkä silloin pääsisi jo iskemään putket kiinni. Ajattelin sijoittaa putket penkkien alle, koska siellä ne ovat hyvin piilossa eikä saa kovin paljoa "kenkää".

2.12.2004

Sain eilen vihdoin ja viimein katodit paikoilleen. Tuli todella nätin näköiset. Olin aivan yllättynyt, kun puikkasin tallista valot pois ja avasin auton oven. Kaikin puolin hieno homma.

Eli maadoitus oli siis ratkaistu jo, joten plussa ja kiinnitykset piti enää pähkäillä. Putkien päissä oli valmiiksi jo tarrat, joten päätin kokeilla pysyisikö niillä. Aluksi epäilin hieman tarroja, mutta putki kun ei paina mitään niin päätin kokeilla.

Asennuspaikaksi valitsin penkkien alareunassa olevan muovireunuksen. Siellä niihin ei ota mikään kiinni, paitsi penkin säätökahva jos sen nostaa aivan ylös. Silloinkin se vain koskettaa putkea, mutta ei vahingoita tai liikuta sitä.


Putki on liimattu paikoilleen. Tarrat sijaitsevat neliöiden alla.

Seuraavaksi piti kiinnittää muuntaja. Muuntaja on todella pieni ja kevyt, joten päätin liimata sen penkin alle. Valitsin liiman kiinnitykseen, koska olin positiivisesti yllättynyt sen tehosta katodien kohdalla. Ja en aivan heti keksi muita helppoja tapoja kiinnittää osia kankaaseen.


Muuntaja liimattuna penkin pohjaan.

Nyt rupesi olemaan jo kova hinku testata lamppuja. Päätin hoitaa johtojen kiinnitykset rosvoliittimillä, koska sekin on kovin helppoa ja käytännöllistä.


Plussa "varastettiin" rosvoliittimellä takakontin valosta. Laitoin rosvoliittimen punaiseen johtoon.

Ainoat kolvaukset mitä jouduin tekemään oli kun kiinnitin diodit (3 per muuntaja) yhteen ja kolvasin johdon päähän kiinni. Ja tietysti sitten johdon pään muuntajaan kiinni. Koska johdot tuli eri suunnista, vain toinen pää kolvattiin muuntajaan. Toinen otettiin rosvoliittimellä.


Hyvin pelittää. Todella makee sävy.


Valoakin tulee todella hyvin ja juuri oikeaan suuntaan.


Näyttää nätiltä. Vielä paremmalta luonnossa.

Tulos oli todella hyvä. Nyt enää toinen puoli valmiiksi. Kun kaikki virtajohdot oli jo toiminnassa, ei toiseen puoleen mennyt paljoakaan aikaa.


Keskikonsoli antaa mukavan heijastuksen.


Vaikka käytössä on todella hyvä kamera, ei minun vapinakäsillä saada kunnollisia pimeäkuvia. Sävykään ei toistu tarkasti muistikortille.


Lopputulos on siisti ja johdot ei näy. Täytynee katsoa mitä tapahtuu, kun joku isokenkäinen istuu takapenkillä. Irtoaako muuntajat vai ei.

Homma oli siinä. pimeäkuvassa tarkkasilmäinen huomaa, että etupenkillä oleva muovipussi on valaistu myös sinisellä valolla. Tämä johtuu siitä, että auton sisätilan valot on korvattu sinisillä ledeillä teeman mukaisesti.


Takaovien valot on tehty yhdellä ledillä.


Keskikonsolissa on kolme lediä.

Leditys on helppoa. Etuvastus ja ledi toisiinsa kiinni, jonka jälkeen paketti kolvataan pitimeen.


1. Superkirkas 5mm ledi.
2.
470 Ohm etuvastus.
Sininen tähti tarkoittaa kolvausta.

Seuraavan kerran palaan tähän aiheeseen jos päätän asentaa myös takajalkotilaan putket. Muuntajissahan on paikat kahdelle putkille.

 


Copyright (c) 2004 PostPro T:mi. All rights reserved.

ekto@desteem.org